Pilke

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Pilke-päiväkodit siirtyy vuoden loppuun mennessä suomalaiselta pääomasijoittajalta.

Jimi Salonen Yhteydenpito Matti Tuomala Kolmen Suklaan Kakku Vanteiden Pesu Matti Ja Teppo Vitsit Matti ja Teppo ovat esiintyneet yhdessä jo 50 vuotta, mutta Linnan parketille heistä aikoo vain toinen. Matti ja Teppo Ruohosen jäähyväiskiertue on kesken. Kolumnistimme Maria Markuksen mukaan karjalanpiirakat, saunominen ja Matti ja Teppo -vitsit voisivat ehkä olla. Matti ja Teppo ovat keikkailleet 50

Lahti tukee paikallisia ympäristöprojekteja 200 000.

– Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti myönsi tukea 16 päijäthämäläiselle ympäristöprojektille. Hakemuksen jätti yhteensä 53.

Tarvasmäen päiväkodin toiminnalle on löytynyt jatkaja. Päiväkotiyritys Jaarlin päiväkodit oy (Jap) jatkaa toimintaa Touhulan Tarvasmäen päiväkodissa. Touhula ilmoitti aiemmin kesällä lopettavansa päiv.

Päiväkotiyhtiö Touhula kertoi kesäkuussa lopettavansa 43 päiväkotia eri puolilla Suomea. Espoossa lopetuslistalle päätyivät.

Suomen hävittäjätarjokkailla putkahtelee tämän tästä esiin hieman kiusallisia ongelmia. Talvella Pirkkalaan testeihin tuotu.

Touhula-päiväkoti Joensuun Marjalassa muuttuu elokuun alussa Pilke-päiväkodiksi. Palvelun tuottaja vaihtuu, mutta.

Monenlaista askaretta on meneillään, kun Ossi Muurainen vastaa puhelimeensa Jyväskylässä keskellä keskiviikkopäivää. Yksi.

Kotimainen yleisurheilukesä on alkanut poikkeuksellisesta harjoituskaudesta huolimatta erityisen vauhdikkaasti. Kristian.

Valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla on havaittu viime viikkoa vähemmän sinilevää, kertoo Suomen ympäristökeskus.

Teollisuusneuvos, Turun Energialaitoksen toimitusjohtaja Matti Tirkkonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=matti+tirkkonen kuoli.

25-vuotias Lukas Klok on solminut Lukon kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Tsekkipuolustaja saapui Raumalle viime.

Tv- Reija-Liisa Lautalan liki 70-vuotias putkiradio kunnostettiin ja nyt se soi kuin lapsuudessa – Lappeenrannan Harapaisiin virtaa vanhoja radioita kunnostettavaksi ympäri Suomea, koska moni tuskastuu ke. Uudessa tutkimuksessa löytyi paljon sanoja, jotka aktivoivat kuuluisat älykaiuttimet. Tämä voi johtaa yksityisten. Yhteydenpito Matti Tuomala Kolmen Suklaan Kakku Vanteiden Pesu Matti Ja Teppo Vitsit Matti ja Teppo ovat esiintyneet

Koomikko ja näyttelijä Sami Hedberg viettää parhaillaan kesää Luokkakokous 3-elokuvan parissa. Elokuva on jatkoa suosituille.

Kotimainen Pilke avaa Liminkaan kaksi päiväkotia, jotka tulevat entisten Touhula Limingan ja JekkuVekaran tiloihin. Toiminta.

Nor­ja­lai­set ostavat yk­si­tyi­sen päi­vä­ko­ti­yri­tys Pilk­keen.

Tomin pahvilaatikkoniksi on riemastuttanut sosiaalisessa mediassa. Niksistä kertoo muun muassa Insider-sivusto. Muutama.

Lähes 150 päiväkotia pyörittävä yritys siirtyy norjalaisomistukseen vuoden loppuun mennessä. Norjalainen Läringsverkstedet.

Loimu Glögi Tv- Reija-Liisa Lautalan liki 70-vuotias putkiradio kunnostettiin ja nyt se soi kuin lapsuudessa – Lappeenrannan Harapaisiin virtaa vanhoja radioita kunnostettavaksi ympäri Suomea, koska moni tuskastuu ke. Uudessa tutkimuksessa löytyi paljon sanoja, jotka aktivoivat kuuluisat älykaiuttimet. Tämä voi johtaa yksityisten. Yhteydenpito Matti Tuomala Kolmen Suklaan Kakku Vanteiden Pesu Matti Ja Teppo Vitsit Matti ja Teppo ovat

Tags: No tags